lauantai 8. helmikuuta 2014
Tean vaihto Intiaan
Tea valmistui koulustamme joulukuussa, mutta halusimme vielä kuulla hänen Intian matkastaan. Niinpä treffattiin kahvikupposten ääressä ja kyseltiin Tealta muutamia kysymyksiä. Reissun ajankohta oli 13.10.2013-7.11.2013 (3 viikkoa) Paikkana oli Pohjois Intian Amritsarissa sijaitseva matkailutoimisto.
-Mikä sai sinut lähtemään?
Olin pitkään halunnut lähteä ulkomaille ja olin ollut kytköksissä tähän järjestöön aikaisemman työtehtävän merkeissä. Kun tilaisuus tuli niin olihan se lähdettävä!
-Mitä odotuksia?
Odotin vähän modernimpaa, koska kävin selailemassa kuvia internetistä etukäteen. Odotin vain erilaista maata ja kulttuuria.
-Millaisia työtehtävät oli?
Pääosin kuvien muokkausta. Tein myös matkasuunnitelman alusta loppuun joka oli isompi homma.
-Millaista arki oli?
Työpäivät alkoivat klo 10. Siellä oli kaksi muuta suomalaista, joiden kanssa vietin aikaa.
-Millaisella kielitaidolla pärjää?
Siellä puhuttiin englantia, hindiä sekä punjabia, englannin kielellä pärjäsi hyvin.
-Mitkä olivat suurimmat kulttuurierot?
Turvajärjestelyt oli äärimmäisen tiukat, esim. kauppakeskuksen ovilla oli turvatarkastus, metallin paljastimet, sekä vartijat haulikoiden kanssa. Se, että tytöt ei tosiaan saanut liikkua yksin piemällä, vaan aina oli oltava mies mukana.
-Mikä fiilis reissusta näin jälkikäteen?
Ihan hyvä, tottakai siellä oli ongelmia, mutta kun niitä oppi kestämään niin kyllä se oli opettavainen kokemus. Paikalliset oli meille todella mukavia, otti kuvia ja ihmetteli valkoihoisia. Naiset saivat siellä paljon huomiota.
-Suositteletko paikkaa?
Toki! Loppujen lopuksi reissu kasvattaa ihmisenä ja avartaa maailman kuvaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti