perjantai 13. helmikuuta 2015

Työssäoppimiseni A-lehdet Dialogissa


“Aloitin kuuden viikon työssäoppimisjaksoni marraskuun lopulla A-lehdet Dialogi Oy:ssä Helsingissä. Dialogi on A-lehtien tytäryhtiö, ja se tuottaa sisältöä ja visuaalista materiaalia asiakkailleen. Hain työssäoppimispaikkaa lähettämällä vapaan työhakemuksen sekä ansioluetteloni visuaalisen tiimin johtajalle. Hän otti minuun yhteyttä ja sovimme työssäoppimisesta tarkemmin puhelimitse.



Kuuden viikon aikana sain tutustua monipuolisesti alan tehtäviin. Pääosin tein pieniä avustuksia työporukkamme jäsenille jotka taittoivat lehtiä. Erilaisten vektorikuvioiden rakentelu sekä muokkaaminen oli iso osa tehtävääni. Pääsin myös seuraamaan ja myöhemmin ohjaamaan kuvauksia A-lehtien suurissa studioissa.


Näyttötyöksi sain suunnitella A-lehtien mediaoppaan ulko- ja sisäkannet. Keskustelimme yhdessä työnantajani kanssa ja hän sai idean jonkinlaisesta kollaasista. Rakensin työn neljän erivärisen kollaasin ympärille: sinisen, keltaisen, vihreän ja punaisen. Kollaasien tarkoitus oli ns. liukuvärjäytyä matkalla vaaleampaan sävyyn.


Aloitin rakentamisen hakemalla postitusosastolta suuren kasan lehtiä joista etsin väriryhmään sopivia kuvia ja leikkelin niistä samankokoisia paloja. Sen jälkeen järjestin kuvat liukuvärjäykseksi ja liimasin paikoilleen. Taiton typografiat pohjautuivat viime vuoden mediaoppaaseen. Etukannen numerot saivat myös lakkauksen päälleen, muuten kannet ovat painettu päällystämättömälle paperille.


Sain paljon kiitosta tekemästäni työstä. Olen itse myös hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Muutenkin toppijaksoni Dialogissa oli mukava. Koko Dialogin ihmiset olivat avuliaita ja ystävällisiä. Visutiimiltä uskalsi myös aina pyytää apua, mikäli sitä tarvitsi. Toivottavasti tulevat toppijaksoni ovat yhtä mukavia ja antavia!

”

Ulla Timonen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti